© 2019 4T-CONSULTING • Pupu Design

Turvaa tulevaisuutesi tutkinnolla

Varastoalan luonne muuttuu tänä päivänä jatkuvasti ja sen vuoksi myös ammattitaitovaatimusten haasteet lisääntyvät.

 

Kulutustavarakauppa siirtyy kohisemalla sähköiseen ympäristöön, jolloin lähetyskoot ja keräilyerät pienevät ja tehokkuuden merkitys varastossa kasvaa. Uusia teknologioita ja prosesseja kehittämällä on saavutettava kustannussäästöjä sekä parannettava toiminnan laatua.

 

 Myös teknisen osaamisen vaatimukset kasvavat ja IT-osaamisen merkitys korostuu.

Vaarallisten aineiden varastoinnissa erilaisten säädösten hallintaa vaaditaan entistä enemmän turvallisuuden takaamiseksi.

 

Varaston merkitys asiakastyytyväisyyteen korostuu ja arvostus varastotyötä kohtaan kasvaa. Työn kierron merkitys ymmärretään ja tarve lisätä osaamista eri prosesseissa korostuu.

Enää ei vain mennä varastoon töihin, kun muualle ei pääse, vaan työntekijöiden tarve hankkia alan ammattikoulutus korostuu ja yritykset palkkaavat mieluiten tutkinnon suorittaneita alan ammattilaisia.

 

Opetushallituksen valvomat tutkinnot ovat alalla arvostettuja ja antavat varastoalasta ja logistiikasta kiinnostuneille hyvät mahdollisuudet. Valittavana on kolme eritasoista tutkintoa, joissa vaatimustasot kasvavat asteittain.

 

Logistiikan perustutkinnoista voi valita kuljetuspalvelujen-, varastopalvelujen- ja lentoasemapalvelujen osaamisalat. Osaamisvaatimukset eivät ole suinkaan helppoja vaan esimerkiksi varastopalvelujen osaamisalan suorittaneen tulee hallita perinteiset varaston tehtävät. Näiden lisäksi on osattava tehdä varaston asiakirjat ja varastokirjanpito manuaalisesti sekä tietotekniikkaa apuna käyttäen. Varastonhoitajan on osattava logistiikan perusvalmiuksiin kuuluvat asiat, kuten tavaran varastointi, kuljetukset, kierrätys sekä varastontietojärjestelmien käyttö. Hänen on tunnettava varastotalous ja sen vaikutukset yrityksen kannattavuuteen. Lisäksi tulee hallita kansainvälisten materiaalitoimintojen perusasiat.

 

Varastoalan ammattitutkinto (VAT) on astetta vaativampi tutkinto. Se muodostuu viidestä kaikille opiskelijoille yhteisestä osasta sekä yhdestä valinnaisesta osasta.

 

Yhteiset osat käsittävät koko varastoprosessin osa-alueet vastaanotosta lähettämiseen sekä varastoinnin ohjaukseen ja suunnitteluun.

 

Lisäksi on suoritettava vähintään yksi seuraavista tutkinnon osista: esimiesvalmiudet, vaarallisten aineiden varastointi ja käsittely tai varastotoimintoihin liittyvät ajojärjestelyt.

 

Varastoalan erikoisammattitutkinto (VEAT) on vaativin tutkinto ja siihen pääseminen edellyttää useimmiten kokemusta esimiestehtävistä. Opetushallituksen sivuilta löytyy tarkat tiedot kaikkien tutkintojen osaamisvaatimuksista.

 

Sekä varastoalan ammattitutkinnon että varastoalan erikoisammattitutkinnon suorittaminen sisältävät paljon erilaisia kirjallisia tutkinnon osia. Lisäksi vaaditaan kehitystyö oman toimipisteen kehittämisalueesta. Lopullinen osaaminen osoitetaan erillisessä tutkintotilaisuudessa omassa työympäristössä.

Tutkinnot vaativat tutkinnon suorittajalta noin 18 kuukauden sitoutumisen itsensä kehittämiseen, mutta antaa vastineeksi korkeatasoisen koulutuksen ja arvostetun tutkintotodistuksen. Tämä puolestaan avaa uusia mahdollisuuksia kehittyä alalla ja varmistaa oman paikka ammattilaisten joukossa.

 

Kouluttaudu ja turvaa tulevaisuutesi!

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Viimeisimmät
Please reload

Archive

Tarvitsetko konsultointia, koulutusta tai mentorointia? Ota yhteyttä!

Juha Heltimoinen

Toimitusjohtaja – Managing Director
Asiantuntija – toimitusketjun hallinta
Senior advisor – supply chain management

Mentori – Mentor

Näyttötutkintomestari (NTM) –

Examination Master


Puhelin | Phone
+358 400 708 603

Sähköposti | Email
juha.heltimoinen (at) 4t-consulting.fi

4T-Consulting
Pylväsmännynkuja 2 F
04300 Tuusula Finland